10.6.2008 Parhalahdella
Tiistaina aamupäivällä sade onneksi taukosi hetkeksi ja antoi meille mahdollisuuden kävelykierrokseen Hanhikiven rannoilla ja merentantalehdoissa sekä tilaisuuden tutustua itse Hanhikiveen.
Pro Hanhikiven vieraaksi oli saapunut Pohjois-Pohjanmaan liiton ja metsäkeskuksen ympäristö- ja kaavoitusasiantuntijoita. Mukana oli myös paikallisasiantuntemusta kasveista, linnustosta ja Hanhikiven historiasta. Vieraat tutustuivat kierroksella ydinvoimala-alueeksi suunniteltuun, voimassa olevassa maakuntakaavassa luontotyyppiensä ja lajistonsa vuoksi luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi merkittyyn alueeseen. Alue kuuluu Pohjois-Pohjanmaan laajimpaan yhtenäisenä säilyneeseen maankohoamisrannikon  metsäalueeseen.

1634044.jpg

Lähes koko Hanhikiven alue oli rantayleiskaavaluonnoksessa merkinnällä
my-1 MAISEMALLISESTI ARVOKAS KALLIOALUE