lauantai, 13. lokakuu 2012

.

Pro Hanhikiven blogi on siirtynyt uuteen osoitteeseen:

pro.hanhikivi.net


Uuteen blogiin on siirretty myös kaikki täällä Vuodatuksen palvelussa vuosien varrellla julkaistut blogikirjoitukset. Blogiin pääsee myös tutulla osoitteella www.prohanhikivi.net

maanantai, 1. lokakuu 2012

Kovien uutisten päivä tänäänkin

Päivän uutisotsikoita

Fennovoiman paikkapäätöksen jälkeen, vuosi sitten (5.10.2011) ennakoitiin, että hanke ei ole kestävällä pohjalla monestakaan syystä ja yksi niistä (vaikuttavin?) on hankkeen epätaloudellisuus. Näin sen ovat laskeneet monet  ja tietysti ne, jotka ovat hankkeesta jo vetäytyneet.

Tänään asia jälleen sai vahvistusta, kun useat eri mediat uutisoivat Fennovoiman toimitusjohtajan Tapio Saarenpään työvelvoitteen päättymisestä ja yhtiön tilanteesta:
Fennovoiman toimitusjohtaja vapautettiin työvelvoitteestaan
(Lähde: Fennovoima Oy:n tiedote).

Yle:  "Fennovoiman toimitusjohtajalle potkut "
"Toimitusjohtajan rootelissa on hankkia lisää osakkaita luopujien tilalle, mutta tässä Saarenpää ei ilmeisesti ole onnistunut", uutisoi mm. Talouselämä


Pro Hanhikivi on tämänkin uutisen suhteen ollut aikaansa edellä, ojensimme Saarenpäälle rukkaset jo kesäkuun puolivälissä.
Ennusteet alkavat realisoitua, monin tavoin.


lauantai, 15. syyskuu 2012

GP kävi täällä

Video: Greenpeace / Jussi Karnijoki

Tunnelmallinen video vapaaehtoisten matkasta Hanhikiven luonnonkauniille alueelle protestoimaan E.ONin ydinvoimalahanketta vastaan.
Greenpeace toivottaa tervetulleksi mukaan vapaaehtoistoimintaan http://www.greenpeace.fi/vapaaehtoiset

maanantai, 3. syyskuu 2012

Vastine Kalevan pääkirjoitukseen

Kalevan pääkirjoitus 31.8.2012
Ovi kävi jälleen Fennovoimassa

Vastine (julkaistu 3.9.2012)

Hyvin monet lehdet ovat kommentoineet Fennovoiman ongelmia pääkirjoituksissaan nyt, kun muutamien pienempien osakkaiden ohella S-ryhmä ilmoitti vetäytyvänsä yhtiöstä. Kaleva nosti pääkirjoituksessaan 31.8. keskusteluun kustannukset, jotka mahdollisesti nyt kaatuvat jäljelle jääneille osakkaille ja syyllisti näin Fennovoimasta irtautuneita yhtiöitä.

Jos ihan tarkkoja ollaan, S-ketju ilmoitti alusta pitäen olevansa mukana vain Fennovoiman hankkeen ensimmäisessä selvitysvaiheessa ja tekevänsä päätöksen hankkeeseen osallistumisesta myöhemmin. Samoin on ilmoittanut mm. Kesko ja moni kunnallinen sähköyhtiö, jotka toistaiseksi vielä ovat hankkeessa mukana. Hankkeessahan on aikataulun pettämisen vuoksi edelleen menossa "ensimmäinen vaihe", jonka loppuun saattamiseksi Fennovoima joutui kesällä 2012 pyytämään osakkailta lisärahoitusta 32.600 euroa per osake (kaikilta osakkailta yhteensä arviolta n. 52 miljoonaa).

Kalevan mukaan Fennovoimasta lähtevien yhtiöiden olisi pitänyt ennen hankkeeseen liittymistä harrastaa perusteellista etukäteispohdintaa ja sen jälkeen päätöksenteon linjakkuutta.  Näin osakkaina olleet yhtiöt selvästi olivat tehneetkin, koska ilmoittivat jo vuosia sitten tekevänsä lopullisen osallistumispäätöksen vasta ydinvoimalahankkeen suunnitelmien selkeytyessä. Nythän ne ovat alkaneet selkeytyä, kun kustannukset ovat nousseet tämän ensimmäisen vaiheen osalta jo noin 2,5-kertaisiksi (lähde: Kuopion kaupunginhallituksen pöytäkirja). Lähtijät tekivät varsin linjakkaan päätöksen irtautuessaan hankkeesta nyt, kun vielä pystyivät ja olivat ilmeisesti riittävän vakavaraisia kirjaamaan mahdolliset tappiot turhasta investoinnista.

Se, mitä Fennovoiman suurin yksittäinen osakas, 34 % omistava saksalainen energiakonserni E.ON AG lopulta tekee, selviää vasta tulevina aikoina. E.ONin ruotsalainen tiedottaja totesi tuoreeltaan oman yhtiönsä jatkavan hanketta ja analysoivan tilannetta huolellisesti muiden nykyisten omistajien kanssa (Taloussanomat 29.8.). E.ON myös toteaa Fennovoiman projektin olevan ”erittäin varhaisessa kehitysvaiheessa", minkä vuoksi yhtiö toivoo ymmärrystä sille, ettei voi vastata hanketta koskeviin tarkempiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin tällä hetkellä (lähde: kirjeenvaihto E.ON AG – Pro Hanhikivi ry 28.8.). Aihetta syvempään analyysiin ja kannattavuuslaskelmiin Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa todella on.

sunnuntai, 2. syyskuu 2012

Hyviä uutisia

Kesäkuussa ilmaantuneet nettiongelmat alkavat olla voitettu. Yhdistykselle valmistuu piakkoin uusi blogi, joka toivottavasti sitten toimii paremmin kuin tämä. Blogi avautuu tähän samaan osoitteeseen, ja vanhat tekstitkin seuraavat sinne mukana. Kadonneet kuvat sen sijaan pysyvätkin poissa, sillä niiden palauttaminen olisi melkoinen urakka.
----------------------

Hellekesä meni ”huomaamatta” nopeasti ja nettihiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon kaikkea.

Fennovoima teetti kesällä Hanhikiven alueella tutkimuksia ja porauksia, joista aiheutui häiriöitä ja mm. kalastajille menetyksiä.


Kesäkauden ”merkittävät” tapahtumat

TEM:n asettama työryhmä ilmoitti väliraporttinaan kesäkuussa, etteivät Fennovoiman jätteet todennäköisesti tulisi sopimaan Posivan luolastoon. Myös Eurajoen kunnanjohto vahvisti  elokuussa kunnan kannan oleva, että Posivan Onkaloa suunnitellaan vain TVO:n ja Fortumin jätteille.

Elokuun alussa (Kaleva kirjotti asiasta ensimmäisenä 6.8.12) Fennovoima Oy ilmoitti hankkeen suunnitellun rankennustöiden aloituksen viivästyvän vuodella, työt alkaisivat aikaisintaan 2014. Hankkeen alkuvaiheessa, kun sitä markkinoitiin kuntiin ja poliitikoille, kerrottiin, että sähkön tuotanto alkaisi jo 2018. Tällä hetkellä arviot liikkuvat 2022-2024 tienoilla tai mikä nyt näyttää todennäköisimmältä –ei koskaan.

Osakkaiden vetäytyminen hankkeesta on alkanut. (Fennovaoima tiedotti asiasta 29.8.12). Viikon kuluessa on tullut varsin selväksi se, että ne jotka arvioivat hankkeen kannattavuutta ja joille hankkeesta vetäytyminen on mahdollista, harkitsevat nyt tarkkaan. Monen pienen sähköyhtiön lisäksi mm. S-ryhmä ja Atria ovat asiassa jo oikean johtopäätöksen tehneet ja Boliden vähentää osakkeidensa määrää.Suurimman osakkaan eli E.ON:n päätöstä ykkösvaiheen toisesta lisärahoituksesta ilmeisesti odotellaan vielä. Kuinkahan moni, joista ei ole vielä tietoa, harkitsee vetäytymistä parasta aikaa? Seuraava iso rahoituspäätös on aikataulutettu kesäkuulle 2013, jolloin ydinvoimayhtiön on tarkoitus siirtyä vaiheeseen 2. 

Fennovoiman mielestä osakkaiden vetäytymisellä ei ole vaikutusta hankkeeseen.
Siitä ovat monet varsin eri mieltä. Monien talousasiantuntijoiden ohella Greenpeace, joka parasta aikaa pitää leiriä Pyhäjoella, on selvittänyt ja selvittää ydinvoimahankkeiden taloudellisuutta. Mm. tähän ja muihin ydinvoiman epäkohtiin pureudutaan uunituoreessa julkaisussa Tietoa Fennovoiman ydinvoimahankkeesta ja ydinvoimasta, jota on jaossa Pyhäjoella ja ympäristökunnissa.