Pro Hanhikivi ry:n ja Raahen Seudun Luonnonystävien vetoomus Euroopan parlamentille on otettu käsiteltäväksi EU:ssa.

Vetoomusvaliokunnalta 6.4.2010 saapuneessa ilmoituksessa puheenjohtaja Erminia Mazzoni ilmoittaa, että valiokunta on tarkastellut vetoomusta ja päättänyt, että siinä esille tuodut asiat voidaan ottaa käsiteltäväksi. Valiokunta on aloittanut vetoomuksen käsittelyn ja pyytää komissiota selvittämään ongelman eri näkökohtia.

Pro Hanhikivi ry ja Raahen Seudun Luonnonystävät jättivät joulukuussa vetoomuksen Euroopan parlamentille. Vetoomuksessa todetaan Fennovoiman Hanhikivelle suunnitteleman ydinvoimalahankkeen olevan ristiriidassa EU:n luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivien kanssa. Pro Hanhikivi katsoo, että edellä mainitut asiat on jätetty huomioimatta hankkeen valmistelussa.

Myös joulukuussa EU-komissiolle jätettyyn kanteluun pyydetty liiteaineisto on toimitettu  käännöstyötä ja käsittelyä varten komissiolle.

Sitä vastoin Pro Hanhikivi – valtuustoryhmän tekemä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ei tuottanut tulosta. Eduskunnan oikeusasiamies katsoo, että kunnanvaltuustolla sekä hallituksella on varsin laaja harkintavalta ratkaista millaisen selvitysaineiston ja kunnan sisäisen valmistelumenettelyn perusteella se lausuntoasian ratkaisee. Oikeusasiamies ei myöskään voi puuttua valtuuston päätöksen tarkoituksenmukaisuuteen.