Tiedote 22.6.2011 (julkaisuvapaa)

Pro Hanhikivi hallitusohjelmasta:
Energiapolitiikan muutoksissa myös hyvää

Pro Hanhikivi ry kommentoi uuden hallitusohjelman sisältävän tärkeän energiapoliittisen linjauksen koskien ydinvoiman lisärakentamista. Ohjelman mukaan hallitus ei myönnä uusia periaatelupia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tulevan ympäristöministerin Ville Niinistön mukaan myös sitä, ettei korvaavaa lupaa voida myöntää Fortumille, mikäli Fennovoiman hanke jää toteutumatta.

Kataisen hallituksen tavoite käsitellä mahdolliset rakentamislupahakemukset viipymättä viestii Pro Hanhikiven mukaan siitä, että ydinvoiman kannattajien keskuudessa arvioidaan ydinvoimaloiden rakentamislupaehtoihin tulevan tiukennuksia, mikäli hallitusohjelmaan kirjatut EU:n stressitestit ja kansainvälinen yhteistyö ydinvoimaloiden turvallisuuden edistämiseksi sitä edellyttävät.

Mahdollinen uraanivero puolestaan voi vaikuttaa Pohjois-Suomen kaivosten uraanin talteenottohankkeiden taloudelliseen kannattavuuteen. Kuitenkaan Pro Hanhikiven mielestä uraanipitoista malmia sisältävien kaivosten avaamista ei tule hyväksyä ympäristö- ja terveysriskien vuoksi. 

Myönteisiä signaaleja hallitusohjelmassa ovat myös mm. tiukka tavoite pitää kiinni uusiutuvan energian lisäämistavoitteista, pienimuotoisen hajautetusti tuotetun energian lisääminen, turpeen polton vähentäminen ja windfall-vero. 

Pro Hanhikivi arvioi Fennovoiman hankkeen sijoituspaikkapäätöksen viivästyvän mahdollisesti myös muiden tekijöiden kuin korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehtyjen maakuntakaavavalitusten vuoksi. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi puuttuvat investointipäätökset, joihin voi vaikuttaa kansainvälinen ja keskieurooppalainen ilmapiiri ydinvoimateollisuuden tulevaisuudesta.

Pro Hanhikivi ry on ilmoittanut toimivansa sijoituspaikkapäätöksestä riippumatta aktiivisesti Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan purkamiseksi. ”Mikäli Fennovoiman hanke kuitenkin etenee Pyhäjoella, on edessämme pitkä taistelu maanomistusoloista Hanhikivenniemellä.” Pro Hanhikiven puheenjohtaja toteaa.